keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

                                                                                                            Päivitetty: Blogia + kuvagalleriaa
 
Eränkävijät kiitävät kaikkia meitä tukeneita tahoja. Erityinen kiitos naapuriseuroillemme Virtain Erämiehille sekä Tervolan Erämiehille yhteistyöstä!
 
Leirillä oli hienoja nuoria tulevaisuuden metsästäjiä, eränkävijöitä sekä luonnossa liikkujia. Te teitte siitä ikimuistoisen hienon tapahtuman! Suurin kiitos kuuluu tietenkin leiriläisille! Käytöstavat olivat niin huippuja: ruokailussa, lipun laskussa ja nostossa muitettiin ottaa heti lakki pois päästä. Käytös kaikin puolin 10+++.
 


 
Leiristä oli juttu Pohjolan Sanomien 8.6 sunnuntainumrossa.

 
Radio Perämeri kävi leirillä. Linkki Yle-uutisiin.
 
                                        Patrik Huippu-Isonen ja Marko Kolmosen vanha ase!
 
 
 
Joa päivä on ollut lipun nosto ja lasku. Hienosti ovat nuoret oppineet ja tilaisuus on juhlava ja tärkeä.
Lipun luovutus!
 
 
Kuksat valmiina, vain signeeraus puuttuu!
 
Tuovisen Pentin Ruotsin armeijan kuljetusvaunu valmiina kyydityksiin!
 
Teltat valmiina. Tänä kesänä pohjalla on viirat ja ympäristö suolattu, ettei murkkuarmeija pääse häiritsemään.